.

6.18.2015

CONTENTEDNESS & NEW ADVENTURES

One happy girl at the place she loves.

Mul on kaks asiaa!

A) LÄHEN ALLE KAHEN VIIKON PÄÄSTÄ SEIKKAILEMAAN YMPÄRI EUROOPPAA (Interrail-jutuista voitte lukee täältä)

B) Diippi aamuöinen postaus vaihtarivuoden jälkeisistä fiiliksistä:

Tasan vuos sitten juoksin matkalaukkukärryjen kanssa halaamaan mun perhettä ja parhaita ystäviä. Aika tuntu pysähtyvän. Itkin, nauroin ja itkin. Olin niin hämmentyny, mutta samaan aikaan jotenki varma. Olin kuvainnolisesti ja kirjaimellisesti tullu kotiin, kaikki palaset tuntu yhtäkkiä loksahtavan kohdalleen. Ja se sama fiilis on kestäny nyt vuoden.

Jos joku ois kertonu mulle ennen vaihtarivuotta, että sen jälkeinen aika tulee olemaan mun elämän onnellisin, en ois ikinä uskonu. Yläasteella mulla oli hirvee tarve päästä äkkiä pois Suomesta, suunnittelin kuinka paikkaisin laukut, enkä ikinä palais. Vaihtariks lähteminen oli mun elämän päämäärä, enkä ees halunnu kuvitella aikaa sen jälkeen. Tai jos kuvittelin, niin haaveilin salaa vaan jääväni maailmalle.Mutta niin siinä vaan kävi, että kaukaa näki lähelle, Vaikka Texarkanasta lähtö oli haikeeta, niin en olis halunnu jäädä sinne yhtään pidemmäks aikaa, ja kotiinpaluu tuntu paremmalta, kun oisin ikinä osannu odottaa. Monet sanoo, että vaihtarivuoden ansiosta niillä on kaks kotia, musta tuntuu, että sain yhden, Helsingin. Ja Haloo Helsinki-biisin kertosäe ja kohta"Ei ole kiire sanoo sanaakaan, ei ole tarve vetoo Jumalaan, kun on jo paratiisissa/Nyt Itämeren tyttärellä on hyvä olo, sydän hellä. Nyt mieli lentää korkealla,tän betonisen taivaan alla" saa mut usein herkistymään, vaikka vihaan monia muita niiden biisejä.

  Nyt mussa on kuitenkin myös pala jenkkiä, sellanen täysillä yrittämisen mentaliteetti, ikävä kadulla hymyileviä ihmisiä, rakkaus englannin kieleen ja viha suomalaisten pessimismiä ja vaatimattomuutta kohtaan. Mutta jenkkipiirteetkin vaan vahvistaa Suomi-Outia, sen sijaan, että valittaisin nyrpeistä ihmisistä, koitan olla se, joka hymyilee kadulla vastaantulijoille.

Jenkkivuosi oli mulle myös fyysisesti tosi raskas, kun treenattiin uintia 10 kertaa viikossa. Meidän harjotukset oli oikeesti rankkoja, oon aika varma, että olin ihan ylikunnossa koko ton ajan. Olin aina väsyny, ja 6:00 arkipäivisin alkavien treenien takia ehdin harvoin nukkua kunnolla, ja illalla piti kokoajan olla menossa jossain, että saisin vaihtarivuodesta kaiken irti. Ja sit vaan mätin kaikkea sokeriruokaa, että jaksaisin olla ees vähän skarppina. Takasin tultuani oon oppinu kuuntelemaan mun kehoa, sanon kivoilleki jutuille joskus ei, koska villein yolotuskaan ei oo lopulta kivaa, jos olo on aina kun rekan alle jääneellä zombilla. Nyt musta kuitenki tuntuu, että oon löytäny sen kliseisen tasapainon liikunnan ja levon sekä nukkumisen ja yoloseikkailujen väliltä.

Ja silti, vaikka oon niin tavattoman onnellinen täällä, en millään malta pysyä paikoillani, vaan janoan entistä enemmän uusia kokemuksia. Exchange programs should come with a "traveling is extremely addictive"-tag. Sen takia lähenkin ihan kohta mun parhaan kaverin kanssa tutkimaan Eurooppaa. Mutta tällä kertaa en enää etsi, lähen vaan seikkailemaan tietäen, että mulla on ihana koti, johon palata.

Toivottavasti muillakin ex-vaihtareilla (ja tulevilla ex-vaihtareilla) on yhtä hyvät paluu-fiilikset kun mulla. Tää blogi päättyy nyt vihdoin tähän ja  oli ihanaa jakaa mun vuos ja vaihtarielämää täällä!

<3 Outi